Emiliano Martínez on varoittanut jättävänsä Arsenalin, jos hän ei saa ensi kaudella tarpeeksi vastuuta tolppien välissä. Martínezin tavoite on lukita ykkösvahdin paikka myös Argentiinan maajoukkueessa.
27-vuotias...
Crystal Palace taistelee Aston Villan kanssa hanakasti Ollie Watkinsista, joka teki päättyneellä kaudella 25 maalia Englannin Mestaruussarjassa. Sen lisäksi lontoolaisseura on The Guardianin mukaan...
Manchester United nousi keskiviikkoiltana 2-1-voittoon LASK Linzin isäntänä ja selvitti samalla tiensä Eurooppa-liigan puolivälieriin.
Manchester United murskasi LASKin lopulta yhteismaalein 7-1 voitettuaan joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen...
Manchester Unitedissa flopannut Alexis Sánchez siirtyy torstaina pysyvästi Internazionaleen, missä hän on pelannut kuluneen kauden lainalla.
Italialaisseuran toimitusjohtaja Giuseppe Marotta on vahvistanut, että pelaaja on...
Manchester City on hankkinut Bournemouth-puolustaja Nathan Akén 40 miljoonalla punnalla (noin 44 miljoonaa euroa), seura vahvistaa virallisilla kotisivuillaan. Hollantilaistopparin sopimus Cityn kanssa ulottuu vuoteen...
The Telegraphin mukaan Fulham valmistelee lainatarjousta Ryan Sessegnonista, joka siirtyi viime kesänä 27 miljoonalla eurolla Tottenhamiin Fulhamin pudottua Valioliigasta kauden 2018-19 päätteeksi.
Eilen tiistaina Fulham...
Manchester City tavoittelee peräti viittä uutta pelaajaa tämän kesän siirtoikkunasta ja toivoo saavansa kaikki kaupat maaliin 12. syyskuuta mennessä, Sky Sports uutisoi.
Manchester City avasi...
Chelsean leirissä voidaan olla erittäin tyytyväisiä Frank Lampardin ensimmäiseen valmentajakauteen Stamford Bridgellä. Lontoolaisseura menetti kauden 2019-20 alla parhaimman pelaajansa, vaihtoi manageria ja kärsi siirtokiellosta,...
Arsenal on vahvistanut irtisanoneensa 55 seuran työntekijää koronaviruspandemian aiheuttamien talousvaikeuksien takia. Tykkimiesten verkkosivuilla julkaistun tiedotteen mukaan päätös tehtiin tarkan harkinnan jälkeen ja seuran eteenpäin...
Arsenal on tehnyt kolmivuotisen sopimustarjouksen Willianille, jonka aika Chelsean riveissä on lähestymässä päätöstään, Sky Sports uutisoi.
Arsenal on Willianin todennäköisin päämäärä ensi kaudeksi, koska hän...