Jeremias Fisk

2579 VIESTIT 0 KOMMENTTIA

Arsène Wenger luovuttanut keskikenttäpelaajansa suhteen? – Tarjottu lainalle Espanjaan

Jack Wilsherestä piti tulla englantilaisen jalkapallon pelastaja. Hänestä piti kasvaa se yksilö, joka nostaisi sekä Arsenalin että Englannin maajoukkueen uudelle tasolle. Nämä toiveet ovat kuitenkin romuttuneet...

Lähde: Philippe Coutinho on saanut luvan lähteä Liverpoolista – Kaksi korvaajaehdokasta

Philippe Coutinhon ympärillä on pyörinyt valtavasti spekulaatioita läpi kesän. Nyt Yahoo Sports UK:n mukaan siirtosaaga on tulossa päätökseen, sillä Liverpoolin omistaja Fenway Sports Groupin kerrotaan antaneen...

Sky: Bayern München lainaa nuoren lupauksensa – Liverpool todennäköisin osoite

Sky Sports uutisoi, että Renato Sanches tahtoo saada vakituisemmin peliaikaa, mitä Bayern München -valmentaja Carlo Ancelotti on hänelle antanut. Enempää peliminuutteja ei ole luvattavissa, joten saksalaisseura on päättänyt lainata...

Sky: Tottenham on hankkinut nuoren argentiinalaispuolustajan

Tottenhamin on kerrottu jo pitkään tavoittelevan Argentiinan alle 20-vuotiaiden maajoukkuepuolustaja Juan Foythia riveihinsä. Nyt Sky Sports uutisoi, että sen saamien tietojen mukaan 19-vuotiaan topparin siirto Estudiantesista Lontooseen on varmistunut maanantaina. Foyth...

Valmentaja paljasti tavoitelleensa Harry Kanea Burnleyn riveihin – ”Teimme hintakyselyn”

Burnley kohtasi sunnuntaina Tottenhamin Wembleyllä. Kahtena edelliskautena Valioliigan maalipörssin voittanut Harry Kane pelasi luonnollisesti Spurs-paidassa, mutta ei olisi ollut täysi mahdottomuus, että hän olisikin ollut vierasjoukkueen...

Aktiivisena siirtomarkkinoilla olleen Evertonin valmentaja: ”Tarvitsemme ainakin kaksi pelaajaa”

Everton pelasi viime viikolla kaksi ottelua. Torstaina se kohtasi Kroatiassa Hajduk Splitin ja sunnuntaina vuorossa oli Chelsea Lontoossa. Jälkimmäisen pelin jälkeen joukkueen valmentaja Ronald Koeman kertoi, että...

Toimittaja: Newcastlen keskikenttäpelaajan paluu Ajaxiin varmistui

Hollannin maajoukkueessakin mukana ollut Siem de Jong siirtyi Englantiin kesällä 2014. Hyökkäävältä keskikenttäpelaajalta odotettiin suuria, mutta kaudet Englannissa ovat olleet todella vaikeita. Mies on pelannut yhteensä...

Lähde: Liverpoolilta hintatiedustelu AS Monacolle – Kohteena Ranskan maajoukkuepelaaja

AS Monacon Thomas Lemar on yhdistetty kesän aikana pitkään Arsenaliin. Viime viikolla lontoolaisseuran valmentaja Arsène Wenger kertoi, että kiinnostus pelaajaa kohtaan on loppunut ja syynä tähän pidetään, ettei...

Thierry Henry Arsenalin kokeman nöyryytyksen jälkeen: ”Miksi Alexis Sánchez haluaisi jäädä?”

Arsenal koki sunnuntaina Liverpoolia vastaan nöyryyttävän 4-0-tappion. Sky Sportsin asiantuntijana toimiva Arsenal-legenda Thierry Henry kertoi studiossa, että hän olisi halunnut lopettaa pelin katsomisen kesken ottelun. - Sitä ei pystynyt...

Man Unitedin ex-pelaaja muisteli lähtöään Old Traffordilta – ”Paras ratkaisu urani kannalta”

Tom Cleverley kuuluu nykyään Watfordin vakiokokoonpanoon. Ennen siirtymistään Vicarage Roadilla hän on edustanut Evertonia ja suurseura Manchester Unitedia, jonka riveissä hän voitti muun muassa Valioliigan...