Liverpool on päässyt Sky Sportsin mukaan yhteisymmärrykseen Mohamed Salahin kanssa mahdollisen Valioliiga-siirron sopimusehdoista. Ongelmaksi on kuitenkin koitumassa laitahyökkääjän nykyisen seuran AS Roman liian korkea hintapyyntö.
Nyt lähde uutisoi, että...
Yksi Espanjan suurimmista medioista Mundo Deportivo uutisoi, että Chelsea ja Manchester United tahtovat Juventuksessa huimia otteita esittäneen Paulo Dybalan itselleen kesän siirtoikkunan aikana.
Kahden viime kauden aikana 23-vuotias argentiinalainen...
Jürgen Klopp palautti Liverpoolin takaisin joukkueen takaisin Mestarien liigaan ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan. Viime kesänä seura käytti siirtomarkkinoilla 67 miljoonaa puntaa ( noin 76,7 miljoonaa euroa). Kalleimmat...
Manchester United on tilanteessa, jossa se tarvitsee itselleen uuden ykköshyökkääjän ensi kaudeksi. Zlatan Ibrahimovicin jatko seurassa on epävarmaa ja vaikka ruotsalainen jäisikin Old Traffordille, niin on...
Southamptonin Virgil Van Dijk on erittäin suurella todennäköisyydellä vaihtamassa seuraa käynnissä olevan siirtoikkunan aikana. Englantilaislähteiden mukaan Liverpool, Manchester City ja Chelsea ovat topparin perässä.
Tuoreimpien tietojen mukaan...
Manchester Cityn heikoimpia osa-alueita oli vasta päättyneellä kaudella laitapuolustus. Pep Guardiolan on uutisoitu haluavan uudistaa tuota osastoa kesän aikana runsaasti. Pablo Zabaleta, Gaël Clichy ja Bacary Sagna eivät jatka seurassa...
Yksi Manchester Unitedin Eurooppa-liigan voiton hyvistä puolista on se, että joukkue saa heti ensi kauden alussa mahdollisuuden voittaa uuden pokaalin. UEFA Super Cupin mestaruus...
Uutisoimme aiemmin tiistaina, että Romelu Lukaku on tehnyt päätöksensä ensi kauden seurastaan (lue TÄSTÄ). Tunteja tämän jälkeen BeIN Sportsin toimittaja Tancredi Palmeri kertoi Twitterissä, että Chelsea on päässyt yhteisymmärrykseen...
Arsenal on päässyt sopimukseen 23-vuotiaan Bundesliiga-puolustaja Sead Kolasinacin kanssa. Seura tiedotti asiasta virallisilla verkkosivuillaan.
Mies edusti juuri päättyneellä kaudella saksalaisseura Schalkea. Bosnia ja Hertsegovinan maajoukkuepelaajan sopimus edellisessä seurassa...
AS Monacon Tiemoué Bakayokon on uutisoitu jo pitkään siirtyvän kesän siirtoikkunan aikana Chelseaan tai Manchester Unitediin. Nyt Manchester Evening News on päivittänyt pelaajan tilannetta, joka on lähteen tietojen...