Siirtohuhut ovat vieneet vahvasti Liverpoolin Philippe Coutinhoa muun muassa Espanjan liigan suurseura FC Barcelonaan. Joidenkin lähteiden mukaan siirron toteutuminen olisi jo pitkällä, mutta nyt brasilialaisen omat...
Keräsimme päättyneen kauden tärkeimmät tilastot kasaan. Jokaisen keskiarvoon perustuvaan tilastoon on laskettu mukaan vain pelaajat, jotka ovat pelanneet vähintään seitsemässä ottelussa.
Maalipörssi
1. Harry Kane, Tottenham...
Listasimme kuluvan valioliigakauden kymmenen parasta pelaaja. Kun nimiä alettiin karsimaan, niin 22 ehdokasta nousi ehdolle, mutta nimet saatiin lopulta karsittua kymmeneen. Lukuisia huippupelaajia jäi listan...
Valioliigakausi 2016-17 päättyi sunnuntaina. Useita asioita tullaan muistamaan päättyneeltä kaudelta ja yksi niistä on se, että kyseessä oli ensimmäinen kerta Valioliigan aikakaudella (1992 eteenpäin),...
Yksi Chelsean Valioliigan mestaruuden takuumiehistä N'Golo Kanté sai jälleen tunnustusta kuluvasta kaudesta. Nyt hänet valittiin viralliseksi Englannin pääsarjan vuoden pelaajaksi itse Valioliigan toimesta. Tittelin virallinen nimi on...
José Mourinhon kerrotaan tavoittelevan kesän siirtoikkunan auetessa ainakin yhtä hankintaa vahvistamaan Manchester Unitedin keskikentän keskustaa. Sen tavoitteena on löytää puolustussuuntaan vahva pelaaja, jonka avulla Paul Pogban vastuu hyökkäyssuuntaan...
Uutisoimme aiemmin tällä viikolla, että Harry Kanesta tuli vasta viides pelaaja, joka on onnistunut tekemään yli 25 valioliigamaalia kahtena perättäisenä kautena. Tämän lisäksi Tottenham-hyökkääjä on liittynyt...
Valioliigan päätöskierros pelataan sunnuntaina Suomen aikaan klo 17:00. Mestaruus ja putoajat ovat jo varmistuneet, mutta vielä on useita sijoituksia selvittämättä. Ennakkoon mielenkiintoisin asetelma on...
Arsène Wenger kommentoi jälleen vahvasti pois lontoolaisseurasta huhuttujen Alexis Sánchezin ja Mesut Özillin tilanteita. Arsenal-valmentajan mielestä kaksikon viime aikojen peliesitykset kertovat siitä, että he tahtovat jatkaa Arsenalissa.
- Totta kai...
Kroatialaisseura Dinamo Zagrebin entinen presidentti Zdravko Mamic kertoi, kuinka lähellä seuran huippulupaukset Alen Halilovic ja Tin Jedvaj olivat päätyä Tottenhamiin kesällä 2013. Tuolloin lontoolaisseura oli myynyt Gareth Balen Real Madridiin ja halusi...