Useat maajoukkuevalmentajat ovat nimenneet miehistönsä tuleviin harjoitusotteluihin. Kutsuja on tullut kenties yllättävillekin nimille, samoin moni nimekäs peluri on jäänyt ilman sellaista.
Yksi kansallisista edustusmiehistöistään pois...
Tottenhamin tanskalainen syöttö- ja vaparispesialisti Christian Eriksen ei anna suurta painoarvoa pelien uudelleen katsomiselle tai tilastojen seuraamiselle.
- Arvioin näitä asioita enimmäkseen pääni sisällä. Luulen...
Manchester United on tehnyt vuoteen 2021 ulottuvan, vuoden lisäoption sisältävän jatkosopimuksen Marcos Rojon kanssa.
Elokuussa 2014 seuraan siirtynyt 27-vuotias sanoo olevansa kaikkeen todella tyytyväinen.
- Siitä...
Arsenal sai perjantai-iltapäivän arvonnassa Eurooppa-liigan puolivälierävastustajakseen TsSKA Moskovan. Ensimmäinen osaottelu pelataan Lontoossa torstaina 5. huhtikuuta, viikkoa myöhemmin joukkueet kohtaavat Moskovassa.
Venäjän seurajättiläisen riveissä pelaa muun...
Mestarien liigan tavoin myös Eurooppa-liigan puolivälierien otteluparit arvottiin tänään. Englantilaisseuroista kilpailussa mukana on Arsenal, joka kohtaa seuraavassa kaksiosaisessa ottelussa Moskovan TsSKAn.
Seura lienee arpaonneen melko...
Mestarien liigan puolivälieräarvonnassa saatiin vastakkan valioliigajoukkueet Manchester City ja Liverpool. Tämä tarkoittaa sitä, että myös välierävaiheessa on mukana yksi englantilaisseura. Aivan tavallista englantilaisten kohtaaminen...
Mestarien liigan puolivälieräparit arvottiin Sveitsin Nyonissa - Liverpool ja Manchester City kohtaavat toisensa kilpailun tässä vaiheessa.
Englantilaisten keskinäinen vääntö aloitetaan Liverpoolin Anfieldilla, viikkoa tämän jälkeen...
Englannin maajoukkuevalmentaja Gareth Southgate ilmoitti vastikään ryhmänsä MM-kisoja valmisteleviin harjoitusotteluihin. Kolme leijonaa joutuu näihin ilman loukkaantunutta Harry Kanea, jonka tämän hetkinen toipumisennuste tosin näyttää...
Moni asia viittaa siihen että Chelsean manageri Antonio Conte on vaihtamassa maisemaa, mahdollisesti jo ensi kesänä. Italialainen vannoo kuitenkin taistelevansa kaikin voimin saadakseen joukkueensa...
Arsenal osoitti siltä tällä kaudella monin paikoin puuttunutta ryhtiä kaatamalla keskiviikkoiltana AC Milanin kotonaan 3-1. Kahdeksan parhaan joukkoon eteneminen on juuri sellainen asia, joita...