Selhurst Parkin iltavaloissa pelasi maanantaina kaksi Valioliigan eri päiden joukkuetta. Sen paremmin Crystal Palacen kuin Arsenalinkaan kaudet eivät ole sujuneet läheskään toivotulla tavalla. Palace...
Lauantai-illan ottelussa Dean Courtilla kohtasivat Bournemouth ja Chelsea. Vieraat saivat mestaruusjunaansa pienen perävaunukokelaan aiemmin päivällä, kun Tottenham murjoi Watfordin kotonaan 4-0. Spurs oli ennen...
Kello 22 Suomen aikaa alkoi kaksi Valioliiga-ottelua. Stamford Bridgellä pelattiin isoista asioista, kun selkeän mestariehdokas Chelsean vieraaksi saapui yhdeksän pinnan päässä isännistään oleva, todella...
Maaottelutauon jälkeiset härkäviikot jatkuivat tiistai-iltana Old Traffordilla, jossa kohtasivat sarjassa viidentenä ollut Manchester United ja sitä kaksi sijaa alempaa löytynyt Everton. Vierailla olisi voitolla...
Valioliigassa pysymisestä taistelevat Swansea ja Middlesbrough kohtasivat Liberty Stadiumilla sunnuntai-iltäpäivänä. Kotijoukkue oli ennen ottelua sijalla 17, vierailijat sitä viisi pistettä perässä toiseksi viimeisenä, yhdeksäntenätoista....
Lauantain viimeisessä Valioliiga-pelissä kohtasivat etelärannikon ylpeydet Southampton ja Bournemouth. Ensin mainitun kotistadionilla St. Mary'silla käyty ottelu tarjosi vauhtia, ja vaarallisia tilanteita, maalit sen sijaan...
Valioliiga palasi maaottelutauolta lauantaina Merseysiden derbyllä.
Sekä Liverpool että Everton lähtivät Anfieldilla käytyyn kohtaamiseen pelaajaongelmien saattelemina.
Vierasjoukkueen puolustuksen luottomies Seamus Coleman vammautui karmealla tavalla Irlannin...
Sunnuntain iltapäiväpelissä kohtasivat juuri valmentaja Aitor Karankan irtisanonut Middlesbrough ja nousua neljän parhaan joukkoon tekevä Manchester United.
Steve Agnewn tällä hetkellä luotsaama Boro piti alkuhetket...
Kello 17 Suomen aikaa alkoi yhteensä viisi Valioliiga-ottelua. Pelien maalinteko aloitettiin Lontoossa Riyad Mahrezin voimin. Vain Sunderlandissa jäätiin ilman maaleja. Chelsea on näiden pelien...
Lauantai-iltapäivän Valioliiga-palana tarjoiltiin ottelu, jossa Arsenal vieraili Hawthornsilla. Sitä isännöivä West Bromwich Albion pelaa hyvää kautta; sen sarjasijoitus ennen peliä oli kahdeksas.
Liquidatorin soidessa...