Suomalaisjoukkueista Brighton on viime kierroksilla taas ilmoittautunut mukaan kisaan suorasta noususta Valioliigaan. Perjantaina se murskasi tieltään toisen suomalaispelaajille palkkaa maksavan organistaation, Fulhamin peräti 5-0....
Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino puhui medialle ennen maanantai-illan ottelua Stoken Britannia Stadiumilla. Ottamalla voiton tänään, joukkue nousisi viiden pisteen päähän Leicesterin kärkipaikasta.
Argentiinalainen sanoo, että...
Stoke kohtaa maanantai-illan ottelussa kotonaan Britannia Stadiumilla Tottenhamin. Peli on huomioitu mediassa lähinnä vieraiden näkökulmasta, mutta myös Stokella on vielä panoksensa pöydällä.
Espanjalaishyökkääjä Bojan Krkic...
Mikäli Arsenal onnistuu sunnuntain iltaottelussa voittamaan Crystal Palacen, se nousee 500:n voitetun Valioliiga-ottelun kerhoon vasta toisena seurana.
Ainoastaan Manchester United on saavuttanut kyseisen rajapyykin aiemmin....
Sunderlandin voittomaaliksi jääneeseen 0-1 -osumaan tänään johtaneessa rangaistuspotkutilanteessa rikkonut Andre Wisdom on tuttu nimi myös monille suomalaispelaajille. Vuonna 2013 hän hankki punaisen kortin Ratinan...
Valioliigakierros avattiin putoamistaistelun kannalta äärimmäisen tärkeässä pelissä Carrow Roadilla. Kotijoukkue Norwich oli ennen peliä yhden ottelun enemmän pelanneena neljä pistettä edellä vierailija Sunderlandia, joka...
Liverpoolin Emre Can on sivussa 4-6 viikkoa nilkkavamman johdosta.
Saksalainen väänsi nilkkansa Eurooppa-liigan ottelussa Borussia Dortmundia vastaan torstaina, pelin loppuvaiheissa.
Paluu ennen kauden päättymistä ei ole kuitenkaan...
Liverpoolin uskomaton nousu Eurooppa-liigan ottelussa jäi varmasti monen - enemmän tai vähemmän seuraa kannattavan - mieleen. Yksi The Kopissa Dejan Lovrenin voittomaalia juhlinut kannattaja sai...
Arsenalin manageri Arsène Wengerillä on varsinkin puolustuspään pelaajia valitessaan joka ottelussa tekemistä. Laitapuolustajista selkeän ykkösroolin ovat tällä kaudella saaneet espanjalaiset; Nacho Monreal ja kauden komeettoihin...
Leicesterin manageri Claudio Ranieri puhui medialle ennen West Hamin kohtaamista, omaperäisellä englanninkielellään. Joistakin kommenteista on hieman vaikeaa saada selvää, mutta tunnelma joukkueessa on ilmeisen...