toimitus

3790 VIESTIT 9 KOMMENTTIA

BBC: Mourinho ei päästä John Obi Mikeliä pois Chelseasta

BBC raportoi, että John Obi Mikel jää sittenkin Chelseaan tulevaksi kaudeksi. Nigerialaisen on kerrottu olevan lähellä siirtoa Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin, mutta lähteen mukaan José Mourinho ei ole missään vaiheissa ollut...

Stoke vahvistuu Glen Johnsonilla

Liverpoolissa vuodesta 2009 pelannut Glen Johnson,30, siirtyy kahden vuoden sopimuksella Valioliigaseura Stoke Cityyn, kertoo seura verkkosivuillaan. Sopimuksessa on lisäksi optio kolmannesta vuodesta. Tiedotteen mukaan siirto on...

Manchester United vahvisti Torino-pakin hankinnan

Manchester United vahvisti lauantaina hankkineensa 25-vuotiaan laitapuolustajan Matteo Darmianin Torinosta, kertoo Sky Sports. Oikealla laidalla parhaiten viihtyvän Darmianin sopimus on neljän vuoden mittainen. Torino paljasti siirron...

Newcastle hankki Hollannin maajoukkuepelaajan 20 miljoonalla eurolla

Newcastlen uusi pomo Steve McClaren on tehnyt ensimmäisen hankintansa. Magpies kiinnitti viideksi vuodeksi Hollannin maajoukkuepelaajan ja PSV:n kapteenin Georginio Wijnaldumin. 24-vuotiaan keskikenttämiehen siirtohinta on noin...

Robin van Persien uusi osoite selvillä

Robin van Persie siirtyy Turkkiin. Manchester Unitedissa manageri Louis van Gaalin kanssa jonkin sortin erimielisyyksiin ajautunut RvP nähdään jatkossa istanbulilaisen Fenerbahcen paidassa. Turkkilaisseura tiedotti sopimuksen siirrosta syntyneen perjantai-iltana. 31-vuotias...

MTV:n Valioliigastudioihin kolme uutta kommentaattorikasvoa

MTV Sportin Valioliigastudioissa otteluita kommentoivat tulevalla kaudella Sami Hyypiä, Antti Niemi, Peter Enckelman sekä tuttu studiokasvo Keith Armstrong. Uudella triolla on yhteensä yli 500 pelatun...

West Hamille puolustaja Juventuksesta

West Ham julkaisi perjantaina tehneensä sopimuksen Angelo Ogbonnan kanssa. 27-vuotias Ogbonna siirtyy lontoolaisjoukkueeseen Serie A:n Juventuksesta. Sopimus kattaa seuraavat neljä kautta. - Olen onnellinen tästä siirrosta, Olen...

Crystal Palace hankki Yohan Cabayen

Crystal Palace kertoo verkkosivuillaan tehneensä kolmevuotisen sopimuksen 29-vuotiaan ranskalaisen keskikenttäpelaaja Yohan Cabayen kanssa. Cabayelle Valioliiga on tuttu Newcastlen riveistä, josta hän siirtyi tammikuussa 2014 PSG:hen. Brittimedian...

Garry Monk kolmevuotiseen jatkoon Swansean kanssa

Swansea City kertoo verkkosivuillaan seuran tehneen kolmevuotisen jatkosopimuksen manageri Garry Monkin kanssa. Monk otti ohjat Swanseassa helmikuussa 2014. Päättyneellä kaudella walesilaiset jäivät niukasti europelien ulkopuolelle...

Liverpool nimesi kapteeninsa

Eri brittilähteiden mukaan Liverpoolin kapteenina toimii tulevalla kaudella Jordan Henderson. Pool-kapteenina toimi pitkään Steven Gerrard, jonka ura jatkuu kuitenkin MLS-liigassa Pohjois-Amerikassa. Gerrard toimi kapteeninana peräti 12...