Kaksi 21-vuotiasta on pidätettynä pahoinpitelystä maanantai aamuyönä. Poliisit hälytettiin paikalla noin puoli kuuden aikaa liverpoolilaisen yökerhon eteen.
Tekijät saatiin verekseltään kiinni tapahtumapaikalta, josta löytyi myös...
Manchester Unitedin toppari Rio Ferdinandin edustaja on ruotinut voimakkain sanoin maajoukkuemanageri Roy Hodgsonin valintoja. Kun Gary Cahill loukkaantui viime viikolla harjoitusottelussa, kutsui Hodgson Liverpoolin...
Lohko A on kisojen etukäteen heikkotasoisin. Lohkosta löytyvät Venäjä, Tsekki, Kreikka ja kisaisäntä Puola. Ennakkosuosikiksi voidaan laskea Venäjä, joka jyräsi harjoitusmaaottelussa Italian 3-0 juuri...
Liverpoolin Dirk Kuyt siirtyy kolmen vuoden sopimuksella Fenerbahceen. 31-vuotiaan siirtokorvaus on lehtitietojen mukaan miljoona puntaa.
Kuyt ehti pelata Poolissa 285 ottelua tehden 71 maalia.
Hollantilainen sanoo...
Chelsean Gary Cahill joutuu jättämään EM-kisat väliin, kun hänen leukansa todettiin murtuneen kahdesta eri kohtaa.
Cahill törmäsi maalivahti Joe Hartiin harjoitusottelussa Belgiaa vastaan ja hänen...
Portugali hävisi eilen Turkille harjoitusottelussa maalein 1-3. Lissabonissa pelatussa ottelussa yleisö buuasi kotijoukkueen kentältä.
Nani teki Portugalin ainoan maalin. Umut Bulut osui Turkille kahdesti. Viimeinen...
Englanti voitti Belgian EM-lopputurnaukseen valmistavassa harjoitusottelussa. Danny Welbeck teki ottelun ainoan maalin Ashley Youngin syötöstä. Belgialla oli ottelussa useita paikkoja, mutta Roy Hodgsonin puolustava...
Norwichin ykkössarjasta kahdessa vuodessa Valioliigaan nostanut ja viime kaudella sarjapaikan komeasti säilyttänyt Paul Lambert on Aston Villan uusi manageri.
Norwich ei aikaisemmin hyväksynyt Lambertin eropyyntöä,...
Italia hävisi peräti 3-0 Venäjälle joukkueiden viimeisessä harjoitusottelussa ennen EM-lopputurnausta. Maalinteon aloitti Aleksandr Kerzhakov tunnin pelin kohdalla. Roman Shirokov vastasi kahdesta muusta osumasta.
Italia aloitti...
Italian valmentaja Cesare Prandelli on valmis jättämään EM-kisat tarvittaessa väliin.
Italiaa ravistelee maan historian kolmas laaja sopupeliskandaali, calcioscommesse. Muiden muassa Lazion kapteeni Stefano Mauri, maajoukkueeseen...