toimitus

3790 VIESTIT 9 KOMMENTTIA

Englanti EM-kisoissa 2000-luvulla – kyyneleitä, pettymyksiä ja trillereitä

Pariisin EM-kilpailuissa taistellaan Euroopan herruudesta viidennen kerran 2000-luvulla. Vuonna 2000 kisoja isännöivät Belgia ja Hollanti. Vuonna 2004 palloa potkittiin Portugalissa, ja neljä vuotta myöhemmin...

David De Gea saapui lehdistön eteen – tyrmäsi syytökset

Manchester Unitedin ja Espanjan maalivahti David De Gea saapui lopulta lehdistön grillattavaksi. Maalivahtia vastaan on esitetty syytöksiä, jonka mukaan hän olisi ollut järjestämässä seksitapaamista...

David de Gean seksuaalirikosepäillyistä ristiriitaisia tietoja – ei saapunut lehdistötilaisuuteen

David de Gean mahdollinen liittyminen neljän vuoden takaiseen seksuaalirikokseen räjäytti maailman mediat. Spekulointia on ollut suuntaan jos toiseenkin. Osa medioista pitää De Geaa todisteiden...

David de Geaa ja Iker Muniainia epäillään alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Espanjalaisen uutissivusto Eldiaro.es:n mukaan Manchester United -vahti David de Gea ja Athletic Bilbao -hyökkääjä Iker Muniain ovat tutkinnan alla liittyen epäiltyyn seksuaalirikokseen. Alaikäisen urhin...

Ruotsin päävalmentaja ei anna Zlatanin lähteä Manchesteriin kesken kisojen

Ruotsin päävalmentaja Erik Hamrén ei aio antaa Zlatan Ibrahimovicille lupaa lähteä Manchesteriin kesken EM-kilpailuiden. Ibrahimovicin siirtoa Manchester Unitediin pidetään jo varmana tapauksena, mutta sopimusta...

Sky Sports: Entisestä Man United -topparista Readingin uusi manageri

Sky Sportsin mukaan Mestaruussarjassa pelaava Reading olisi palkkaamassa uudeksi managerikseen entisen Manchester United -toppari Jaap Stamin. Tällä hetkellä Ajaxin alle 21-vuotiaiden joukkueen päävalmentajana oleva...

Sunderland kolmivuotiseen jatkosopimukseen konkarihyökkääjän kanssa

Sunderland on tehnyt jatkosopimuksen 33-vuotiaan hyökkääjän Jermain Defoen kanssa. Uusi sopimus pitää englantilaisen Black Catsin riveissä vuoteen 2019 saakka. 431 Valioliiga-ottelua West Hamin, Tottenhamin,...

Andy King: ”Vardyn siirto ei rikkoisi Leicesterin harmoniaa”

Leicesteriä koko uransa ajan edustanut keskikenttäpelaaja Andy King on ottanut viimeisimpänä pelaajana kantaa joukkuekaverinsa Jamie Vardyn huhuttuun Arsenal-siirtoon. Vuodesta 2007 lähtien Leicesterin edustusjoukkueessa pelannut...

Eva Carneiron erotapauksen tuomio puidaan oikeudessa maanantaina

Vaikka jalkapallokausi Englannissa saatiin päätökseen jo hyvän aikaa sitten, eräs jo melkein unohdettu tapaus aivan kauden avauskierrokselta eli taustalla omaa elämäänsä koko kauden ajan....

Dani Alves kehoittaa Coutinhoa etsimään Mestarien liiga -jalkapalloa

Heinäkuussa Barcelonasta Juventukseen siirtyvä Dani Alves kehoittaa maamiestään Philippe Coutinhoa lähtemään Liverpoolista kohti suurempia estradeja. Alvesin mielestä Coutinhon täytyisi ruveta harkitsemaan Mestarien liiga -jalkapalloa...