Sunderlandin alkukausi Championshipissä on ollut vaikea. Seura on sarjataulukossa viimeisenä, sillä Sunderland on onnistunut nappaamaan vain yhden voiton 17 kierroksen aikana.
Sunderlandin kotiottelutilasto on vieläkin...
Tottenham joutuu pärjäämään loppuvuoden ilman Toby Alderweireldiä.
Belgialaistoppari loukkasi marraskuun alussa takareittään Real Madridia vastaan pelatussa Mestarien liigan lohkovaiheen ottelussa.
Tottenhamin päävalmentaja Mauricio Pochettino ei ota minkäänlaista kiirettä Alderweireldin...
Everton on epäonnistunut Marco Silvan kosiskelussa, uutisoi Telegraph.
Lehden mukaan Everton on ollut hyvin kiinnostunut Watford-luotsista ja tarjosi seuralle kymmentä miljoonaa puntaa saadakseen Silvan peräsimeensä. Watfordin vastaus oli...
Andreas Pereira ei katsoisi pahalla, jos Valencia saisi pidettyä miehestä kiinni myös ensi kaudellakin.
Manchester Unitedista Valenciaan elokuun lopussa kauden mittaisen lainasopimuksen voimin saanut Pereira totesi...
Philippe Coutinhoa vietiin kesän siirtoikkunan aikana vahvasti Barcelonan riveihin, mutta Liverpool ei suostunut päästämään irti kulmakivestään mistään hinnasta.
Syksyn aikana siirtohuhut eivät ole lamaantuneet - päinvastoin....
Kroatia ja Sveitsi varmistivat sunnuntai-iltana paikkansa ensi kesänä Venäjällä pelattavaan MM-lopputurnaukseen.
Kroatia haki Kreikasta maalittoman tasapelin ja se riitti vakituiselle arvokisakävijälle helposti, sillä avausosa päättyi...
West Hamin uudeksi valmentajaksi nimitetty David Moyes antoi ensimmäiset kommenttinsa pestin virallistumisen jälkeen seuran verkkosivuille.
54-vuotiaan skotlantilaisvalmentajan mukaan hänellä oli muitakin tarjouksia, mutta West Ham oli mielenkiintoisin...
Matej Delac siirtyi vain 18-vuotiaana Chelsean organisaatioon, kun englantilainen suurseura hankki maalivahdin kroatialaisen Zapresicin riveistä kolmella miljoonalla eurolla.
Kookkaan veräjänvartijan ura ei kuitenkaan koskaan auennut Chelseassa,...
West Ham ilmoitti eilen palkanneensa David Moyesin loppukauden mittaisella sopimuksella seuran peräsimeen korvaamaan potkut saanutta Slaven Biliciä.
Seuran osaomistaja David Gold oli äärimmäisen tyytyväinen, kun West Ham ja Moyes pääsivät...
Kulunut vuosi on ollut vaikea polvivammasta kärsineelle Danny Roselle.
Tottenhamin laitapuolustaja loukkasi vakavasti polveaan tammikuun lopussa ja on pelannut sen jälkeen vain kolmessa ottelussa. Se riitti...