ESPN:n saamien tietojen mukaan Mestaruussarjan, eli maan toiseksi korkeimman sarjatason on määrä käynnistyä 6. kesäkuuta.
Mestaruussarja on ollut Valioliigan tapaan tauolla yli kahden kuukauden ajan koronaviruspandemian...
Jürgen Klopp etsii tiettävästi uutta topparia Liverpooliin korvaamaan seurasta mahdollisesti poistuvaa Dejan Lovrenia.
Siirtohuhuissa on mainittu Betisiä edustavan Zouhair Feddalin nimi.
30-vuotias marokkolaistoppari on jäänyt tällä kaudella varsin pienelle vastuulle...
Valioliiga on ollut tauolla koronaviruspandemian seurauksena yli kahden kuukauden ajan.
Kauden on alustavasti tarkoitus jatkua kesäkuussa. Vielä ei tiedetä, pelataanko otteluita seurojen omilla kotistadioneilla, vai...
Manchester United hankki Juan Sebastian Verónin Laziosta kesällä 2001.
Manchester United maksoi Verónista Laziolle yli 30 miljoonaa euroa. Kyseinen siirtosumma teki Verónista hetkeksi Valioliigan kalleimman hankinnan.
Verón ei...
Ronaldinho kuului muutaman vuoden ajan maailman parhaiden pelaajien joukkoon.
Brasilialaistaituri voitti Ballon d'Orin tammikuussa 2005. FIFA antoi vuoden miespelaaja -palkinnon Ronaldinholle kahdesti vuosina 2005 ja 2006.
Barcelonassa...
William Carvalhon kausi on ollut vaikea.
Betisiä seuratasolla edustava keskikenttäpelaaja on kyennyt pelaamaan tällä kaudella vain yhdeksässä ottelussa. Carvalho sai lokakuun alussa lihasvamman, joka piti portugalilaisen...
Sky Germanyn mukaan on hyvin mahdollista, että Kingsley Coman jättää Bayern Münchenin taakseen kuluvan kauden jälkeen.
23-vuotias Coman tunnetaan vasempana laitahyökkääjänä, mutta Bayernin odotetaan hankkivan kyseiselle laidalle Leroy...
Paul Pogba ja Ander Herrera pelasivat kolmen kauden ajan yhdessä Manchester Unitedissa.
Herrera poistui seurasta viime kesänä ja matkasi ilmaisella siirrolla kohti PSG:tä. Herrera voitti Ranskassa uransa ensimmäisen...
Chelsea tiedotti helmikuun lopussa päässeensä yhteisymmärrykseen Ajaxin ja Hakim Ziyechin kanssa siirrosta.
Ziyech liittyy Chelsean vahvuuteen heinäkuun alussa. Chelsea maksoi 27-vuotiaasta oikeasta laiturista noin 40 miljoonaa euroa.
Koronaviruspandemia...
Tottenham antoi marraskuussa potkut Mauricio Pochettinolle heikon alkukauden seurauksena.
Pochettino ehti valmentaa Tottenhamia yli viiden vuoden ajan ja luotsasi seuran neljästi Mestarien liigaan ja kerran kilpailun finaaliin.
Tottenham...