Manchester City tiedotti hiljattain, että Pep Guardiola on joukkueen päävalmentaja ensi kaudesta lähtien. Guardiola aloitti valmennusuransa Barcelonassa, jonka hän luotsasi välittömästi menestykseen. Guardiolan alaisuudessa...
Kiinalaisseurat ovat talven siirtomarkkinoilla nostaneet profiiliaan. Ensin Ramires ostettiin Chelseasta 28 miljoonalla eurolla. Aiemmin tällä viikolla Jackson Martínez lähti Atlético Madridista 42 miljoonalla ja...
Arsenalin Tomás Rosickylta ei epäonni lopu. Useista loukkaantumisista uransa aikana kärsinyt keskikenttäpelaaja joutuu taas huilaamaan 2-3 kuukautta. Syynä on reisivamma. Arsène Wenger vahvisti tiedon...
Liverpool olisi tiettävästi halunnut Shakhtar Donetskin Alex Teixeiran itselleen talven siirtoikkunan aikana. Shakhtar ei kuitenkaan hyväksynyt Poolin tarjousta, joka oli The Guardianin mukaan 32 miljoonan euron...
Bournemouthin hyökkääjä Benik Afobe sanoo, ettei hänellä ole mitään todisteltavaa kun Cherriesin vieraaksi saapuu sunnuntaina Arsenal.
Arsenalin akatemiassa monta vuotta pelannut 22-vuotias nuorukainen myytiin reilu...
Jokaisen Valioliiga-kierroksen jälkeen sivistämme lukijoitamme jollakin tilastofaktalla. Tällä kertaa kerromme komeasta rajapyykistä.
Kauden 24. kierros päättyi keskiviikkona Watfordin ja Chelsean väliseen maalittomaan nuhjaukseen. Vaikka Watford...
Jürgen Klopp ei ollut tyytyväinen mies, kun Liverpool hävisi tiistai-illan Valioliiga-ottelussa Leicesterille. Jamie Vardy viimeisteli molemmat maalit Leicesterin 2-0-voitossa.
- Vardy oli ratkaiseva ero. Mielestäni...
Valioliigassa pelataan tänään viikkokierros. 24:nnen kierroksen herkkupalassa sarjakärki Leicester isännöi Jürgen Kloppin Liverpoolia. Luvassa on vauhdikasta vastahyökkäyspelaamista, mutta myös pelin rytmittämistä - ainakin toisen...
Chelsean Marco van Ginkel pelaa loppukauden lainalla hollantilaisessa PSV Eindhovenissa. Hollantilaisseura vahvisti siirron verkkosivuillaan.
23-vuotias van Ginkel siirtyi Chelseaan kesällä 2013. Ensimmäisen vuoden hollantilainen vietti...
Leicesterin Ritchie De Laet pelaa loppukauden lainalla Mestaruussarjan Middlesbrough'ssa. Valioliiga-seura tiedotti asiasta verkkosivuillaan.
Kesällä 2012 Kettuihin siirtynyt De Laet on pelannut Leicesterin paidassa 129 ottelussa. Tällä...