Liverpool-puolustaja Kolo Touré on ilmaissut tukensa joukkuekaveri Mamadou Sakholle, jota epäillään dopingrikkeestä. Sakhon näytteestä löytyi kiellettyjä aineita, joiden uskotaan johtuvan rasvanpolttajalääkkeiden käyttämisestä.
Touré sai vuonna...
Leicester otti sunnuntaina harppauksen kohti Valioliiga-mestaruutta, kun joukkue kaatoi Swansean kotikentällään selkein 4-0-lukemin. Sarjajohtajan ero ottelun vähemmän pelanneeseen Tottenhamiin on kahdeksan pistettä.
Foxes pelasi ilman...
Arsenalin Mesut Özil teki historiaa sunnuntaina pelatussa maalittomassa tasapelissä Sunderlandia vastaan. Saksalaiskeskikenttäpelaaja on luonut eniten maalintekotilanteita yhden kauden aikana koko Valioliigan historiassa.
Özil on luonut...
Liverpool-kannattajilla riittää jossiteltavaa, mikäli joukkue jää ensi kauden europelien ulkopuolelle. Liverpool on nimittäin menettänyt Valioliiga-joukkueista eniten pisteitä johdettuaan ensin otteluitaan kuluvan kauden aikana.
Johtoaseman kuihtumista...
Chelsea-laituri Eden Hazard onnistui vihdoinkin maalinteossa myös Valioliiga-ottelussa. Hazard teki Chelsean 2-0-osuman käynnissä olevassa Bournemouth-ottelussa.
Hazard sai pallon vasemmalla laidalla ja leikkasi keskustaan. Noin 20...
Liverpool on vahvistanut verkkosivuillaan RMC Sportin väitteen, jonka mukaan puolustaja Mamadou Sakho olisi antanut positiivisen dopingnäytteen.
Liverpoolin tiedotteessa kerrotaan, että seura sai perjantaina Uefalta...
Liverpoolin puolustaja Mamadou Sakho on antanut ranskalaismedia RCM Sportin mukaan positiivisen dopingnäytteen. Lähteen tietojen mukaan Liverpool on toistaiseksi hyllyttänyt Sakhon joukkueesta.
Positiivinen tulos on tiettävästi...
Arsenal otti torstai-iltana rutiinivoiton West Bromwichista 2-0-lukemin. Katsomossa nähtiin useitakin tyhjiä paikkoja, kun osa Arsenal-kannattajista jätti saapumatta paikalle protestoidakseen joukkueen heikkoja esityksiä.
Arsenal-manageri kertoi Sky...
Englannin jalkapalloliitto on julkaissut seurojen pelaaja-agenteille maksamat palkkiot 1.10.2015-1.2.2016 väliseltä ajalta. Ykkössijaa miehittää Manchester United.
United maksoi agenteille palkkioita kaikkiaan noin 12,8 miljoonaa euroa. Kulut...
Liverpoolin ja Evertonin välisessä Merseysiden derbyssä nähtiin ikävä tilanne, kun Evertonin Ramiro Funes Mori taklasi ulosajon arvoisesti Liverpoolin Divock Origia. Nuori belgialainen joutui jättämään...