ESPN: Man Unitedilla viisi vaihtoehtoa uudeksi topparihankinnaksi – joukossa kovan luokan nimiä

Manchester United pyrkii vahvistamaan keskuspuolustustaan kesän siirtomarkkinoilla. ESPN kertoo lähteisiinsä vedoten, että United olisi suorastaan asettanut uuden topparin hankkimisen tärkeysjärjestyksen kärkipaikalle. Harry Maguirelle haetaan paria, eivätkä...

Liverpool-tähti osti uuden miljoonakodin – muutti samalle kadulle Sir Alex Fergusonin kanssa

Sir Alex Ferguson saa kotikadulleen lisää tuttuja verivihollisensa riveistä. Jo ennestään Fergusonin kanssa samalla kadulla on asunut Liverpoolin Alex Oxlade-Chamberlain. Nyt The Sun kertoo, että...

Man Cityn sankari kruunattiin kuukauden pelaajaksi – yksi tilasto osoittaa mullistavan kehityksen maalinteossa

Manchester Cityn keskikenttäpelaaja Ilkay Gündogan on valittu Valioliigan tammikuun pelaajaksi. Gündogan teki viime kuussa viisi maalia, enemmän kuin kukaan muu pelaaja sarjassa. Hän maalasi keskiarvoltaan...

Ei voi olla totta! Liverpoolille tipahti taas huonoja uutisia

Liverpoolin topparitilanne synkkenee jälleen. Manageri Jürgen Klopp kertoi hetki sitten lehdistötilaisuudessa, että Fabinho ei pysty pelaamaan lauantain valioliigaottelussa Leicesteriä vastaan lihasvamman vuoksi. Fabinho on tällä kaudella...

Wilfried Zahalta kovaa tekstiä BLM-polvistumisista: “Todella alentavaa”

Wilfried Zaha on kertonut rehellisen mielipiteensä Valioliigan tavasta osallistua Black Lives Matter -liikkeeseen. Crystal Palace -tähden mielestä on "alentavaa" polvistua ennen jokaista ottelua osoittaakseen, että...

Alasarjaseura piti videopuhelua faneilleen – yhtäkkiä ruudulle lävähti kiusallista materiaalia

Englannin kuudennella sarjaportaalla pelaavan Chester FC:n piti pitää videotapaaminen managerinsa Anthony Johnsonin ja seuran kannattajien välillä. Puhelu oli pakko lopettaa ennenaikaisesti kiusallisen ongelman vuoksi. Zoom-puhelussa...

Eurosport: Manchester United valmis tekemään 57 miljoonan euron tarjouksen Englannin maajoukkuemiehestä

Manchester United otti viime kesänä tietoisen riskin, kun se ei suostunut hyväksymään Borussia Dortmundin vaatimuksia Jadon Sanchosta. Ole Gunnar Solskjær jahtasi Englannin maajoukkuemiestä useiden kuukausien...

Harry Maguiresta halutaan jo eroon – entiseltä huippupuolustajalta täyslaidallinen Man Unitedin kapteenille: ”Ei ole...

Manchester Unitedin keskuspuolustaja Harry Maguire on ollut yksi joukkueensa tärkeimpiä pelaajia siitä lähtien, kun Leicester kauppasi hänet 87 miljoonalla eurolla Old Traffordille kesällä 2019. Maguire...

”Yksi kauden parhaista” – Wayne Rooney haluaa nähdä Valioliigan kuumimman nimen Englannin EM-kisajoukkueessa

Manchester Unitedin hyökkääjälegenda ja Derby Countyn nykyinen manageri Wayne Rooney on kommentoinut Phil Fodenin häikäiseviä otteita tämän kauden Valioliigassa. Fodenin säkenöivä esitys Anfieldilla nosti hänet...

”Odotin enemmän” – Thomas Tuchel pettyi Chelsean latteaan esitykseen

Chelsea selvitti tiensä FA Cupin puolivälieriin torstai-iltana, kun se voitti Mestaruussarjassa pelaavan Barnsleyn niukin 1-0-lukemin (lue lisää). Saksalaismanageri Thomas Tuchel otti ohjat vasta viidennestä pelistään...