Weiss Citystä Pescaraan

Manchester Cityn laitui Vladimir Weiss siirtyy italialaiseen Pescaraan. Siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen. 22-vuotias Slovakian maajoukkuepelaaja siirtyi Cityyn vuonna 2008. Weiss ei onnistunut lyömään itseään läpi...

Aquilani siirtyy Liverpoolista Fiorentinaan

Liverpool on vahvistanut keskikenttäpelaaja Alberto Aquilanin siirtymisen italialaiseen Fiorentinaan. Aquilani, 28, siirtyi Liverpooliin Romasta Rafael Benitezin aikakaudella vuonna 2009. Aquilanin ensimmäinen kausi Poolissa oli loukkaantumisten sävyttämä....

Lindegaard jatkaa ManU:ssa

Tanskalaismaalivahti Anders Lindegaard on sopinut Manchester Unitedin kanssa neljän vuoden jatkosta. Menneellä kaudella 28-vuotias Lindegaard vakuutti ManU:n seurajohdon ennen loukkaantumistaan. "Olen hyvin tyytyväinen uuteen sopimukseen", Lindegaard...

Kausiennakko 12/13 – Arsenal

Yleistä Arsenal lähti viime kauteen tahmeasti. Vuosi sitten seurasta lähtivät mm. Cesc Fabregas, Samir Nasri ja Gaël Clichy, mikä johti muutamiin paniikkiostoksiin siirtoikkunan lopussa. 125...

Tottenham kiinnostunut Rondonista

Santi Cazorla ei välttämättä ole ainoa pelaaja, joka lähtee tänä kesänä Malagasta Pohjois-Lontooseen. Salomon Rondon on vihjannut haluavansa lähteä espanjalaisseurasta. Sky Sportsin mukaan Tottenham valmistelee...

Mourinho: Sahin voi lähteä

Real Madridin valmentaja Jose Mourinho sanoo, että keskikenttäpelaaja Nuri Sahinin tulevaisuus on miehen omissa käsissä. Turkin maajoukkuepelaaja on vahvasti linkitetty Arsenaliin, joka haluaisi 23-vuotiaan Sahinin...

Norwichin Crofts Brighton & Hove Albioniin

28-vuotias keskikenttäpelaaja Andrew Crofts siirtyy Norwichista takaisin Bighton & Hove Albioniin. Walesin maajoukkuepelaaja on solminut kolmen vuoden sopimuksen. "Olen iloinen, että saimme hänet takaisin. Hän...

Newcastlen korotettu tarjous Debuchysta ei mennyt läpi

Lillen presidentti Michel Seydoux hylkäsi Newcastlen korotetun, noin kuuden miljoonan euron suuruisen tarjouksen puolustaja Mathieu Debuchysta. "Olen päättänyt, että Mathieu Debuchy pysyy Lillessä", Seydoux kertoi...

Ramisin siirto Wiganiin varmistui

Wigan Athletic voitti West Hamin kilpajuoksussa Real Mallorcan Ivan Ramisista. Puolustaja Ramis, 27,  siirtyy Wiganiin tuntemattomalla siirtosummalla. Hammers ehti jo sopia viikonloppuna Mallorcan kanssa Ramisin...

Petrov voittamassa taistelun syöpää vastaan

Aston Villa on ilmoittanut, että joukkueen kapteeni Stilian Petrov toipuu parhaillaan leukemiasta. "On suuri ilo ilmoittaa, että pitkäaikaisen kapteenimme Stilian Petrovin taistelu leukemiaa vastaan on...